Viisi faktaa kondomeista

1222
Viisi faktaa kondomeista

Hyvä kondomi on sekä huomaamaton että tehokas raskauden ja seksitautien ehkäisyssä. Historiallisesti parhaan mahdollisen kondomin kehittämiseen on käytty paljon aikaa, vaivaa ja pitkälle vietyä kekseliäisyyttä. Seuraavassa on kerrottu kondomeista viisi vähemmän tunnettua faktaa.

1. Kondomit esiintyvät jo luolamaalauksissa

Joidenkin tutkijoiden mukaan kondomeja muistuttavia esineitä esiintyy jopa viisitoistatuhatta vuotta vanhoissa luolamaalauksissa. Maalauksista käy ilmi, että kondomia käytettiin seksin yhteydessä, mutta käytön pääasiallista syytä ei ole pystytty selvittämään. Muinaiselle kondomin käytölle on voinut olla kolme pääsyytä. Kondomit ovat voineet liittyä rituaaleihin, niillä on käytetty ehkäisyyn, tai niillä on pyritty ehkäisemään seksitauteja.

Osta kondomeja edullisesti netistä!

2. Kondomeja on myyty ennen reseptillä

Kondomit eivät ole tulleet yleisesti saataville ja hyväksytyiksi yhdessä yössä. Vuonna 1824 julkaistussa tekstissä kuvataan kondomin valmistusta lampaan umpisuolesta. Ohjeessa on yli kymmenen eri vaihetta, ja kondomin valmistaminen sen mukaan vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Ei ole siis ihme, että siihen aikaan yhtä kondomia käytettiin useimmiten monta kertaa.

Samoihin aikoihin Yhdysvalloista oli mahdollista ostaa kondomeja ainoastaan reseptillä. Lääkärit myönsivät kondomeja kuitenkin lähinnä miehille, jotta he voisivat suojata itseään seksitaudeilta käyttäessään prostituoitujen palveluita. Kondomeja ei myönnetty ollenkaan naisille raskauden ehkäisyyn tai minkään muuhunkaan tarkoitukseen.

3. Vanhin löydetty kondomi

Vanhimmat jäänteet kondomista on löydetty Englannista, ja ne on ajoittettu 1600-luvulle. Kyseinen kondomi on tehty eläimen suolesta. Kondomeja käytettiin Englannin sisällissodan aikaan seksitautien leviämisen ehkäisyyn.

Kondomien jakaminen Yhdysvaltain sotilaille seksitautien ehkäisyyn ei ole ollut historiallisesti yleinen käytäntö. Ensimmäisen maailmansodan aikaan kondomien käyttöä ei suositeltu. Silloin ajateltiin, että jos oli harrasti seksiä sota-aikana, ansaitsi saada seksitaudin. Ei ole yhtään yllättävää, että moni ensimmäisen maailmansodan veteraani toi seksitauteja kotiin tuliaisena.

Toiseen maailmansotaan mennessä suhtautuminen kondomeihin oli muuttunut. Sotilaille näytettiin jopa seksivalistuselokuvia ja heitä kannustettiin kondomin käyttöön.

4. Kondomeja on myyty automaateissa vuodesta 1928

Kondomeja on myyty automaateissa jo yli kahdeksankymmentä vuotta. Saksalainen Fromm's valmisti sekä ensimmäiset kondomit massatuotantoon että myi kondomeja ensimmäisenä automaateissa. He käyttivät myös oletattavasti luvattomasti Mikki Hiirtä kondomiensa mainostamiseen.

Kondomiautomaatitkin ovat aiheuttaneet ajoittain ristiriitoja. Yhdysvalloissa kondomiautomaattien ilmestyminen lukioihin aiheutti voimakkaan vastareaktion. Automaattien vastustajien mielestä kondomien näkeminen automaatissa kannustaa seksin harrastamiseen. Tämä on ollut etenkin pidättäytymistä kannattavien konservatiivisten ja uskonnollisten yhteisöjen kanta.

5. Kehitteillä on näkymätön kondomi

Kandassa on kehitetty ja testattu kliinisesti näkymätöntä kondomia. Tässä tapauksessa näkymättömyys tarkoittaa geeliä, joka kovettuu lämmön vaikutuksesta. Näkymätön kondomi ei ole kuitenkaan vielä saanut viranomaisten hyväksyntää.

Lue kondomien historiasta lisää lyhyesti suomeksi tai laajemmin englanniksi Wikipediasta.